Google: Nexus Onen Gingerbread-päivitys tulossa lähiviikkoina

Kaarlo Räihä

Google: Nexus Onen Gingerbread-päivitys tulossa lähiviikkoina
Googlen alkuvuodesta julkaisemasta Nexus One -puhelimesta ei tullut kuluttajamarkkinoiden hittituotetta, mutta Google ei monista muista valmistajista poiketen hylännyt alhaisen myyntiluvun tuotetta, vaan se on luvannut julkaista sille ohjelmistopäivityksiä vielä hyvän tovin. Seuraavana on vuorossa Gingerbread-päivitys, joka julkaistaan tulevien viikkojen aikana.

OTA-päivityksen tarkkaa julkaisuaikataulua Google ei valitettavasti kertonut, mutta todennäköisesti päivitys saadaan jakeluun tammikuun aikana. Hätäisimmät Nexus Onen omistajat voivat kuitenkin kokeilla epävirallisia ohjelmistopäivityksiä, jos he haluavat kokea Gingerbreadin ennen muita.

Ensimmäisen kerran Nexus Onen Gingerbread-päivityksestä huhuiltiin marraskuussa, kun Open Handset Alliance -ryhmittymän palkkalistoille kuuluva Alvaro Fuentes kertoi päivityksestä. Fuentesin esittämä aikataulu ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.



Nexus S on tällä hetkellä ainoa markkinoilla oleva Gingerbread-puhelin. Monet valmistajat ovat lupailleet jo markkinoilla oleviin puhelimiinsa Gingerbread-päivityksiä, mutta tarkempia aikatauluja ei ole vielä kerrottu julki.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
732 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.