Elisa toi keskustelupalstansa Facebookiin

Teemu Laitila

Elisa toi keskustelupalstansa Facebookiin
Elisa on laajentanut oman keskustelualueensa toimimaan myös Facebookin sisällä. Elisa Palsta ja Saunalahti Palsta ovat käytettävissä perinteiseen tapaan operaattoreiden nettisivuilla, mutta lisäksi sama sisältö näkyy uuden järjestelmän myötä myös Facebookissa.

Palstojen tarkoituksena on mahdollistaa käyttäjäyhteisön toisilleen antama tuki, mutta myös operaattoreiden oma henkilökunta osallistuu keskusteluun ja sisällön moderointiin. Syynä Facebook-integraatiolle oli tarve viedä tuki asiakkaiden luo.

"Tavoitteemme on olla siellä, missä asiakkaammekin ovat. Elisan ja Saunalahden Palstoilla on yli 42 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja Facebookin tykkääjiä Elisalla ja Saunalahdella on yhteensä lähes 150 000", kertoo osastopäällikkö Pekka Litmanen Elisalta.

Kun keskusteluun osallistuu Facbookin kautta, viesteissä näkyy lähettäjänä oma Facebook-tunnus eli nimi. Osallistuessaan keskusteluun Facebookin kautta, käyttäjää pyydetään ensimmäisellä kerralla valitsemaan muille käyttäjille näkyvä nimimerkki.



Edit 21.4.2012: Elisan pyynnöstä korjattu asiavirhe Facebook-osallistumiseen liittyen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.