Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta

Teemu Laitila

Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, mutta Kiinassa sopimuksen tutkinta on kestänyt pidempään.

Useiden lähteiden mukaan kiinalaisviranomaisten hyväksyntä tuli kuitenkin sillä ehdolla, että Google sitoutuu pitämään Androidin ilmaisena ja kaikkien käytettävissä seuraavan viiden vuoden ajan. Pykälällä halutaan pitää kiinni kiinalaisvalmistajien mahdollisuudesta käyttää raskaasti muokattuja Android-versioita omissa laitteissaan myös tulevaisuudessa ja estää Googlea antamasta erityisasemaa Motorolalle muiden valmistajien kustannuksella.

Googlen virallisen kommentin mukaan yhtiö on edelleen halukas ostamaan Motorola Mobilityn liiketoiminnan. "Alkuperäinen kantamme ei ole muutunut ja odotamme innolla, että pääsemme viimeistelemään sopimuksen", Googlelta kerrotaan uutistoimisto Reutersin mukaan.



Google on toistuvasti vakuutellut, että Motorola tullaan pitämään erillisenä yksikkönä, joka ei saa erityisasemaa Android-valmistajien keskuudessa. Samaan viittaa myös aiempi huhu, jonka mukaan Googlen seuraavan suuren Android-päivityksen yhteydessä yhtiö julkaisi jopa viisi eri valmistajien Nexus-laitetta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall
182 € CDON
199 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
960 € CDON
1149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 835 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -23%

Honor X5 Plus
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -22%

Honor 400 Lite
179 € DNA
235 € Hobby Hall
248 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.