Apple menetti oikeuden iPhoneen Brasiliassa

Valtteri Ahonen

Apple menetti oikeuden iPhoneen Brasiliassa
Apple on hävinnyt oikeustaistelun iPhone-tuotemerkistä Brasiliassa, kertoo BBC. Yhtiöllä ei ole oikeutta käyttää nimeä puhelimissa, vaikkakin se säilytti oikeuden käyttää tuotemerkkiä kaikissa muissa tuotteissa, kuten sovelluksissa, johdoissa tai vaikkapa koteloissa.

Jutun toinen osapuoli oli brasilialainen Gradiente Electronica, jonka onnistui patentoida iPhone-tuotemerkki jo vuonna 2000. Ensimmäisen tuotemerkin alla julkaistun puhelimen se toi markkinoille kuitenkin vasta viime joulukuussa, mihin Apple vetosikin vaatiessaan tuotemerkkiä itselleen.

Toistaiseksi Gradiente ei ole vaatinut Applen iPhoneille myyntikieltoa, minkä vuoksi yhtiö saa vapaasti jatkaa tuotteidensa myyntiä maassa. Gradiente jatkaa myös oman, Androidia käyttävän iPhone Neo One -puhelimensa myyntiä.

Apple aikoo BBC:n tietojen mukaan valittaa päätöksestä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G06 Power
169 € Gigantti
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Samsung Galaxy A36 – hinta laskenut -20%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.