Intel kiistää väitteet Tizenin kuolemasta: "Olemme sitoutuneita kehitykseen"

Teemu Laitila

Intel kiistää väitteet Tizenin kuolemasta: Olemme sitoutuneita kehitykseen
Intelin mukaan loppuvuoteen lykkäytynyt ensimmäisen Tizen-luurin julkaisu ei tarkoita koko alustan kuolemaa, josta venäläisbloggari Eldar Murtazin spekuloi viime viikolla.

Lausunnon on julkaissut TizenExperts.com-sivusto, joka väittää sitä viralliseksi. Kommentissa painotetaan Intelin sitoutumista koko alustan kehitykseen ja Tizenin potentiaaliin uutena avoimena alustana, joka mahdollistaa sovellusten ajamisen helposti monissa eri laitteissa. Lausunnossa myös kiinnitetään huomiota siihen, että Tizenin kehitystä tukeva Tizen Association on saanut laajan tuen koko alalla ja käyttöjärjestelmästä on tämän vuoden aikana julkaistu versio 2.1 ja beta-tason työkalut seuraavan version sovelluskehitystä varten.

Myös Samsung on panostanut Tizenin kehitykseen ja yhtiön kesäkuun alussa käynnistämä sovelluskehityskilpailu sisältää yli neljän miljoonan dollarin edestä rahapalkintoja uusien sovellusten kehittäjille.



Alkuvuodesta liikkuneiden väitteiden perusteella Samsungin odotettiin julkaisevan tämän vuoden aikana useampia Tizen-puhelimia, joista ainakin yksi olisi sijoittunut myös lippulaivojen sarjaan ominaisuuksiensa ja hintansa perusteella. Korealainen iNews24 kertoi viime viikolla, että Samsungin ensimmäinen Tizen-julkaisu olisi myöhästymässä loka-joulukuulle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -31%

Samsung Galaxy M55
290 € Hobby Hall
549 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 418 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Realme 14 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 14 Pro
269 € Proshop
299 € Hobby Hall
329 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 377 €

Google Pixel 9 Pro XL – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9 Pro XL
599 € DNA
726 € Hobby Hall
949 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 731 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.