Motorola esittelee Moto X:n elokuun 1. päivä

Manu Pitkänen

Motorola esittelee Moto X:n elokuun 1. päivä
Motorola kutsuu lehdistöä paikalle 1. elokuuta New Yorkissa järjestettävään tilaisuuteen. Kutsu ei jätä paljoakaan arvailujen varaan.

Kutsussa todetaan suoraan tilaisuuden aiheen olevan Moto X. Aiemmin kesällä Motorolan Dennis Woodside paljasti, että se on yhtiön seuraavan puhelimen nimi. Googlen omistama puhelinyhtiö kertoi ennen Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää julkaistussa lehtimainoksessa, että yhtiön seuraavan puhelimen voi suunnitella itse ja se valmistetaan Yhdysvalloissa.

Moto X on nähty Googlen hallituksen puheenjohtajan korvalla ja kutsussakin puhelin näkyy sekä mustana että valkoisena. Laitteen ominaisuuksia paljastui teleoperaattori Rogersin verkkoon vuotaneen esittelyvideon kautta. Puhelinta voi käskyttää koskematta siihen lainkaan passiivisen puheentunnistuksen ansiosta ja kameran saa auki pienen ravistusliikkeen kautta. Woodside kertoi aiemmin kesällä, että puhelin osaisi analysoida ympäristöään ja mukauttaa toimintojaan sen mukaisesti.



Huhujen mukaan puhelimen irrotettava takakuori on valmistettu kevlarista, näyttö on 4,5-tuumainen (720p), suoritin on tuplaytiminen (1,7 GHz, Snapdragon MSM8960T) ja keskusmuistia on kahden gigatavun verran. Tiedot paljasti The Verge, mitkä ovat linjassa aiempien huhujen kanssa. Aiemmin on puhuttu myös 10 megapikselin kamerasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.