Samsungin toimitusjohtaja vakuuttaa Tizenin olevan tärkeä

Manu Pitkänen

Samsungin toimitusjohtaja vakuuttaa Tizenin olevan tärkeä
Samsungin toimitusjohtajakolmikkoon kuuluva IT- ja mobiiliosaston johtaja J.K. Shin vakuutti Cnet Korean haastattelussa, että Tizen-käyttöjärjestelmässä on kyse paljon suuremmasta kuin vaihtoehdosta Androidille. Yhtiön tavoitteena on saada Tizen älypuhelinten ja tabletettien lisäksi myös autojen ja pankkien järjestelmiin.

Teollisuuden alojen ylittävää käyttöä kaavailee myös toinen Tizenin pääkehittäjä Intel, mikä tosin on ollut alusta asti selvää. Tavoitteiden toistaminen Samsungin johdon taholta antaa kuitenkin uskoa sen suhteen, että käyttöjärjestelmää ei ole hylätty kesken kaiken. Kesällä Eldar Murtazin väläytti ettei Tizen ollut pelkästään myöhässä, vaan jo lähes kuopattu projekti.

Tizen on kuitenkin uusi alusta, joten sillä ottaa vielä oman aikansa ennen kuin se on valmiina esimerkiksi autoteollisuuden käyttöön. Autoihin Tizen tulee aikaisintaa vuonna 2015, eli vuosi ensimmäisten Applen iOS-järjestelmällä varustettujen autojen jälkeen.



Aiempien tietojen mukaan ensimmäinen Tizen-puhelin näkee päivänvalon tämän vuoden lopulla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
119 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.