Näitä sovelluksia iPhone-käyttäjät latasivat eniten vuonna 2013

Petteri Pyyny

Näitä sovelluksia iPhone-käyttäjät latasivat eniten vuonna 2013
Apple julkisti maanantaina kuluneen vuoden suosituimpien sovellusten Top 10-listat. iPhonen Top 10-listoilta ei hirvittävän suuria yllätyksiä löydy, ellei sellaiseksi lasketa Twitterin puuttumista kokonaan Top 10-listalta -- kun samaan aikaan Twitterin omistama videopalvelu Vine kiilasi itsensä ilmaissovellusten nelossijalle.

Mielenkiintoisinta on kuitenkin vertailu iPadin suosituimpien sovellusten listaa alla näkyvään iPhonen vastaavaan listaan. iPadin listalle mahtuivat sekä Skype että Netflix, kun taas kumpikaan ei mahtunut iPhonen vastaavalle listalle. Samaan aikaan taas iPhonella erilaisten kuvaan ja videoon perustuvien sosiaalisten medioiden sovellukset, kuten Instagram, Snapchat ja aiemmin mainittu Vine löytyvät kaikki Top 10:stä, kun vastaavasti yksikään niistä ei mahtunut iPadin listoille. iPadin kanssa ilmeisesti myös harvemmin eksytään, koskapa Google Maps ei päässyt lainkaan kymmenen suosituimman iPad-sovelluksen listalle.



iPhonen puolella myös suomisovellukset ovat vähän heikommin edustettuna kuin iPadilla: maksullisten sovellusten kärkikymmenikköön mahtui vain yksi Rovion peli, mutta eniten tienanneiden sovellusten listalle mahtuivat myös iPhonella Supercellin molemmat hittipelit, Clash of Clans ja Hay Day.

Top 10 ilmaiset iPhone-sovellukset vuonna 2013

  1. Candy Crush Saga
  2. YouTube
  3. Temple Run 2
  4. Vine
  5. Google Maps
  6. Snapchat
  7. Instagram
  8. Facebook
  9. Pandora Radio
  10. Despicable Me: Minion Rush

Top 10 maksulliset iPhone-sovellukset vuonna 2013

  1. Minecraft - Pocket Edition
  2. Heads Up!
  3. Temple Run: Oz
  4. Angry Birds Star Wars
  5. Plague Inc.
  6. Afterlight
  7. Free Music Download Pro - Mp3 Downloader
  8. Bloons TD 5
  9. Sleep Cycle alarm clock
  10. Plants vs. Zombies

Top 10 eniten tienanneet iPhone-sovellukset vuonna 2013

  1. Candy Crush Saga
  2. Clash of Clans
  3. Pandora Radio
  4. MARVEL War of Heroes
  5. Hay Day
  6. Big Fish Casino
  7. The Simpsons: Tapped Out
  8. Modern War
  9. Kingdoms of Camelot: Battle for the North
  10. The Hobbit: Kingdoms of Middle-earth

Tutustu myös Top 10 iPad-sovellukset vuonna 2013 -listaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.