Tässä Lumioiden tuleva Cortana-ääniavustaja videolla!

Matti Robinson

Tässä Lumioiden tuleva Cortana-ääniavustaja videolla!
Microsoftin Cortana-ääniavustaja on vuotanut jo useaan kertaa ja se on vahvistettu osaksi tulevaa Windows Phone 8.1 -päivitystä. Nyt vuorossa on esitellä Cortanaa videolla.

UnleashThePhones on saanut käsiinsä Nokian Lumia-puhelimen, jossa pyöritetään Cortanalla varustettu Windows Phone -versiota. Videolla Cortana kysyy henkilökohtaisia kysymyksiä käyttäjältä, jotta voi jatkossa kertoa relevantimpaa tietoa, kuten Google Now tekee.

Valitettavasti videolla ei kuulla ääntä juurikaan, joten Cortanan puheentunnistusta tai sen ääntä ei kuulla videolla. Jotain se ilmeisesti kuitenkin ymmärtää, koska kertoo ilmeisesti sään vastaukseksi kysyjälle.

Cortanan pystyy avaamaan sekä aloitusnäytöltä tai hakunappia painamalla, ja se vaatii toimiakseen Microsoft-tunnuksen. Asetuksista löytyy lisäksi quiet hours -asetus, jolla puhelimesi voi määrittää hiljaiseksi esimerkiksi yön ajaksi. Lisäksi Cortana voi säätää puhelimesi hiljaiseksi esimerkiksi kalenterimerkintöjen perusteella.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 16 Pro – hinta laskenut -33%

Realme 16 Pro
299 € Gigantti
299 € DNA
449 € Power

Alin hinta viikko sitten: 449 €

Nothing Phone (3) – hinta laskenut -32%

Nothing Phone (3)
599 € Verkkokauppa.com
599 € Proshop
879 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 879 €

Realme 16 Pro+ – hinta laskenut -32%

Realme 16 Pro+
449 € Gigantti
449 € Power
449 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 660 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -30%

Motorola Moto G06
69 € DNA
139 € Proshop
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.