Galaxy S5 ennakkotilattavana, saapuu kokeiltavaksi Experience Storeihin

Matti Robinson

Galaxy S5 ennakkotilattavana, saapuu kokeiltavaksi Experience Storeihin
Samsung on tänään asettanut Galaxy S5:n maailmanlaajuisesti ennakkotilattavaksi. Ennakkotilauksen voi jättää mille tahansa jälleenmyyjälle. Lisäksi yhtiö kertoo, että se tuo ennen julkaisua laitteita hipelöitäväksi omiin kivijalkaliikkeisiin.

Samsung haluaa antaa kuluttajille mahdollisuuden testata laitteita Experience Store -myymälöissään mahdollisimman hyvin ennen ostopäätöstä. Galaxy S5:n lisäksi kaupassa pääsee kokeilemaan myös Gear 2 -älykelloa ja Gear Fit -älyranneketta.

Suomen Samsungilta kerrottiin Puhelinvertailulle, että toistaiseksi kokeiltavia laitteita ei ole tarjolla Helsingissä, mutta ihasteltavana löytyy yksi. Ainoastaan Yhdysvalloissa ja Sveitsissä testilaitteita on tarjolla jo tänään, muissa lähes 60 maassa laitteet saapuvat myöhemmin Experience Storeihin. Lisälaitteita Helsingin Experience Storeen voidaan odottaa vasta lähempänä julkaisua.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.