Googlelta jälleen uusi yrityskauppa

Petteri Pyyny

Googlelta jälleen uusi yrityskauppa
Google jatkaa hurjaa yritysostojen sarjaansa, jossa haaviin on jo tänä vuonna tarttunut toistakymmentä yhtiötä. Uusimpana yrityskauppalistalle pääsee Divide.

Divide on erikoistunut tarjoamaan yrityksille ratkaisuja, jossa yrityksen työntekijät voivat käyttää yrityksen verkossa omia laitteitaan. Dividen ohjelmistot varmistavat työntekijöiden mukanaantuomat laitteet vastaamaan yrityksen sisäverkon turvallisuusastetta.

Yrityskaupalla Google hyppää mukaan kasvavaan ns. BYOD-trendiin (Bring Your Own Device), jossa entistä enemmän työntekijät haluavat itse päättää laitevalinnoistaan ja yritysten pitää vain tarjota mahdollisuus työntekijöille näiden laitteiden sujuvaan käyttöön työpaikalla.

Dividen sovellus on tarjolla sekä Androidille että iOS:lle. Dividen tiimi liittyy Googlella Androidin kehitystiimin osaksi, joten on oletettavaa, että Dividen ratkaisuja tullaan näkemään tulevaisuudessa myös Androidin kiinteänä osana.



Kauppasummaa ei julkistettu.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.