Asukselta tulossa edullinen Android Wear -älykello

Valtteri Ahonen

Asukselta tulossa edullinen Android Wear -älykello
TechCrunchin tietojen mukaan Asus on julkaisemassa syyskuun tienoilla Android Wearia hyödyntävän älykellon, joka kilpailee myös hinnassa.

Nimettömän lähteen tietojen mukaan kellon hinta tulee olemaan noin 100-150 dollarin tienoilla. Laitteesta tiedetään melko vähän, mutta siinä tulee olemaan AMOLED-näyttö.

Ilmeisesti kello olisi tarvittaessa saatu ulos myös aiemmin, mutta yhtiö ei lähteen mukaan halunnut turhaan kiirehtiä muutaman kuukauden takia, vaan mieluummin hioo laitteensa loppuun asti. LG:n G Watch -laitteesta esimerkiksi jätettiin sykemittari pois ilmeisesti juuri tiukan aikataulun vuoksi.

Asus on aiemmin kertonut kehittävänsä jonkinlaista eleohjausta älykelloihinsa, jotta pienen laitteen käyttäminen olisi helpompaa, mutta tämä tieto on peräisin ajalta ennen Googlen Android Wear -projektin lanseerausta. Ei siis ole aivan varmaa, onko eleohjaus edelleen tulossa ja jos, niin nähdäänkö sitä jo ensimmäisessä Asus-kellossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Asus ROG Phone 9 Pro – hinta laskenut -26%

Asus ROG Phone 9 Pro
999 € ASUS eShop
1349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1349 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -20%

Nothing Phone (3a) – hinta laskenut -17%

Nothing Phone (3a)
299 € Gigantti
299 € Elisa
339 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 359 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.