Facebook suunnitteli sijoitusta "Kiinan Appleen"

Manu Pitkänen

Facebook suunnitteli sijoitusta Kiinan Appleen
Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg ei ole menettänyt janoaansa laajentua älypuhelinmarkkinoille epäonnistuneesta Facebook Home -projektista huolimatta. Reutersin haastattelemien lähteiden mukaan Zuckerberg ja Xiaomin toimitusjohtaja Lei Jun neuvottelivat lokakuussa voisiko yhteisöpalvelujätti sijoittaa syksyllä maailman kolmanneksi suurimmaksi älypuhelinmerkiksi nousseeseen yhtiöön.

Neuvottelut eivät johtaneet lopulta sijoituksiin, sillä Facebook puuttui viime kuussa julkaistun 1,1 miljardin dollarin arvoisen rahoituskierroksen sijoittajalistasta.

Facebook on kielletty Xiaomin kotimaassa Kiinassa ja sijoitus olisi voitu tulkita uhaksi kiinalaisille kuluttajille, millä voisi olla vahingollisia seurauksia Xiaomin puhelinmyynnille. Xiaomille puhelinmyynti on edelleen lähes sama asia kuin myynti Kiinassa. Xiaomin puolelta Facebookin sijoituksen pelättiin vahingoittavan suhteita Googleen, jonka käyttöjärjestelmää yhtiö käyttää.



Jää nähtäväksi sijoittaako Facebook Xiaomiin tai johonkin muuhun älypuhelinmerkkiin myöhemmin. Xiaomi myi viime vuonna yhteensä 61 miljoonaa älypuhelinta. Länsimaissa Xiaomi tunnetaan "Kiinan Applena", koska yhtiöllä on ollut vahva taipumus jäljitellä Applen tuotteita ja sen toimintatapoja.

Xiaomi on ollut myös otsikoissa myös salamamyyntikampanjoiden avulla, missä pieni erä puhelimia myydään sekunneissa tai minuuteissa. Kampanjoiden ansiosta Xiaomin ei tarvitse ylläpitää varastoja, mikä on mahdollistanut laitteiden myynnin alhaisella hinnalla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.