Apple lisäämässä Watch-älykelloon uusia ominaisuuksia

Manu Pitkänen

Apple lisäämässä Watch-älykelloon uusia ominaisuuksia
Jos huhtikuussa myyntiin tullut Apple Watch -älykello tuntui puolivillaiselta tuotteelta, niin se saattoi johtua ihan siitä, että se oli sellainen enemmän tai vähemmän. Apple joutuu ilmeisesti aikataulusyistä julkaisemaan muutamia avainominaisuuksia ohjelmistopäivityksenä.

Apple vahvisti jo aiemmin, että tämän vuoden aikana sovelluskehittäjät pääsevät väsäämään natiiveja kellosovelluksia iPhonessa suoritettavien ohjelmien sijaan/lisäksi. Niiden lisäksi Apple aikoo avata Watchin "komplikaatiot" kehittäjille. Komplikaatioilla tarkoitetaan pikkuruisia widgettejä, joita esitetään kellotaulun kulmissa. Ne voivat ilmentää esimerkiksi säätä, Kuun vaihetta, aktiivisuutta jne.

9to5macin tietojen mukaan Twitter on ainakin luomassa omaa komplikaatiota, mutta jutusta ei selvinnyt tarkalleen onko pienoisohjelmat tarkoitus avata kaikille vai työstetäänkö niitä vain tarkkaan valittujen kehittäjien kanssa.



Luvassa on myös niin sanottu Find my Watch -palvelu, jonka avulla käyttäjä voi etsiä, lukita tai tyhjentää hävinneen kellon. Ei ole kuitenkaan täysin selvää miten palvelu toimii, sillä Watchissa ei ole omaa GPS-sensoria vaan se tukeutuu paikkatiedossa iPhonen syöttämään dataan. Kello voisi kuitenkin ilmoittaa värinällä, mikäli omistaja harhautuu liian kauaksi iPhonestaan.

Applen suunnitelmiin kuuluu myös terveys- ja kuntoiluaiheisten ominaisuuksien lisääminen Apple Watchiin. Osa ominaisuuksista vaatii uusia rautatason ratkaisuja. Apple yrittää rakentaa Watchiin esimerkiksi verenpaine-, verensokeri ja happikylläisyysmittausta.

9to5mac kertoo jutussaan lisäksi, että Apple on rakentanut uuden Apple TV -medialaitteen lisäksi Xcode-ohjelmointiohjelmistoonsa niin sanotun TVKitin, joka mahdollistaa Apple TV -sovellusten värkkäämisen. Tähän asti medialaitteelle ei ole pystynyt vapaasti luomaan omia ohjelmia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
119 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Motorola Edge 60 Pro
439 € Gigantti
439 € Power
649 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 649 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.