Snapdragon-huippusuoritin floppasi, useat päätyneet vaihtoehtoisiin piireihin

Matti Robinson

Snapdragon-huippusuoritin floppasi, useat päätyneet vaihtoehtoisiin piireihin
Viime vuonna Qualcomm latasi uudelle huippujärjestelmäpiirilleen kovat odotukset. Snapdragon 810 -järjestelmäpiirin piti ottaa Snapdragon 801:n paikka huippupuhelinten oletuspiirinä. Niin ei kuitenkaan käynyt ja myynti on ollutkin pettymys.

Qualcommin ykköspiiriksi suunniteltu Snapdragon 810 on kärsinyt mm. kuumenemisongelmista, joita on korjattu uusissa revisioissa. Täydellisesti niitä ei kuitenkaan ilmeisesti ole saatu vieläkään haltuu, ja vaikka olisi, niin vahinko on jo tapahtunut.

Esimerkiksi Samsung päätti luottaa lippulaivassaan täysin omaan Exynos-piiriin ja esimerkiksi LG päätti ottaa G4:ään heikomman Snapdragon 808 -piirin. Ei siis tule yllätyksenä, että kiinalaissivustolla kerrotaan Snapdragon 810:n alisuorittamisesta.

Tilanne varmasti kohentaa Samsungin lisäksi kiinalaisen MediaTekin asemia sekä omat järjestelmäpiirinsä valmistavan Huawein osakkeita. Huhut Samsungin tulevan Note-mallin sisältävästä Snapdragon 808 -piiristä kuitenkin kertovat, että Qualcomm on edelleen jätti, jonka asemaa ei helpolla horjuteta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro XL – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9 Pro XL
599 € DNA
726 € Hobby Hall
949 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 731 €

Google Pixel 9 – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9
399 € DNA
589 € Elisa
764 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Power
149 € Elisa
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Motorola Moto G77 – hinta laskenut -16%

Motorola Moto G77
269 € Gigantti
269 € Proshop
269 € Power

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.