Rovio suunnittelee irtisanomisia – kasvu oli liian nopeaa

Manu Pitkänen

Rovio suunnittelee irtisanomisia – kasvu oli liian nopeaa
Viime vuonna peliyhtiö Rovio aloitti 130 työpaikkaa koskevat yt-neuvottelut, jotka johtivat lopulta 110 työntekijän irtisanomiseen. Tämä ei kuitenkaan näytä riittäneen, sillä Rovio kertoi tänään aloittavansa uudet yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa 260 henkilön irtisanomisiin.

Kaikkein suurin paine kohdistuu Suomeen, josta voidaan neuvotteluiden seurauksena irtisanoa 230 työntekijää. Näin ollen ulkomaiden toimintojen vähennystarve on noin 30 työpaikkaa. Neuvottelut koskevat kaikkia yhtiön työntekijöitä – pois lukien Angry Birds -elokuvan parissa työskenteleviä.

Rovion mukaan heinäkuun lopulla julkaistu Angry Birds 2 -peli on uponnut hyvin kuluttajiin ja sitä on ladattu yhteensä yli 50 miljoonaa kertaa. Yhtiön mukaan se tarvitsee mittavaa organisaatiouudistusta keskittyäkseen tärkeimpiin liiketoimintoihin. Toimitusjohtaja Pekka Rantalan mukaan Rovio on kasvanut erittäin nopeasti muutaman viime vuoden aikana, minkä seurauksena yhtiö paisui ja ilmeisesti liian monta lintua oli samaan aikaan ilmassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.