Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Yli 75 miljoonan euron Angry Birds -leffan ensimmäinen traileri julkistettiin

Puhelinvertailu



Rovion Angry Birds -hittipelisarjaan perustuvan Angry Birds -elokuvan ensimmäinen traileri on julkaistu.

Ensi vuoden kesällä Suomeen saapuvan elokuvan ohjauksesta vastaa mm. Räyhä-Ralf-, Bolt- ja Frozen-elokuvien taustajoukoissa olleet Clay Kaytis ja Fergal Reilly. Käsikirjoittajana elokuvassa on mm. Simpsoneista tuttu Jon Vitti.

Elokuvan peräti 80 miljoonan dollarin (noin 75 miljoonaa euroa) budjetti on mahdollistanut myös useiden nimekkäiden ääninäyttelijöiden palkkaamisen. Elokuvan englanninkielisestä versiosta voikin tunnistaa mm. Jason Sudeikisin, Peter Dinklagen ja Bill Haderin äänet.

Rovion ja Sonyn odotetaan kuluttavan 80 miljoonan dollarin tekobudjetin lisäksi noin 100 miljoonaa dollaria elokuvan markkinoimiseen ja jakamiseen.


Alla elokuvan ensimmäinen traileri alkuperäisdubbauksella.



Puhelinvertailun diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Kännyköiden hintavertailu

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja