Google paljasti: Näin paljon Android-laitteita maailmasta löytyy

Manu Pitkänen

Google paljasti: Näin paljon Android-laitteita maailmasta löytyy
Vaikka Android-puhelinmerkeillä onkin mennyt vähän mollivoittoisesti, paisuu itse käyttöjärjestelmän käyttäjäkunta kuitenkin edelleen kuin pullataikina.

Viime vuoden Google I/O:ssa Google kertoi Androidin ylittäneen miljardin aktiivikäytössä olevan laitteen rajapyykin. Kasvu on jatkunut tänäkin vuonna, sillä Googlen Sundar Pichain mukaan käytössä olevia Android-laitteita on jo 1,4 miljardia kappaletta. Puhelimet ovat kiistatta suurin ryhmä näistä laitteista, mutta Androidin laitevalikoimaa on laajennettu myös aktiivisesti uusille vesille, kuten älykelloihin, autoihin ja televisioihin.

Googlen kannalta tilanne on tietysti mahtava. Yhtiö elää mainoksista ja kun mahdollisimman moni saadaan sen kehittämän alustan sekä sen myötä tarjoiltujen verkkopalveluiden pariin, pystytään mainoksilla tahkoamaan hyvin rahaa. Google kertoi samaisessa tilaisuudessa, että Google Play -sisältökaupalla on miljardi käyttäjää.

Chromecastistakin saatiin tilastopäivitys: mediatikkuja on myyty reilun kahden vuoden aikana yli 20 miljoonaa kappaletta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -32%

Motorola Moto G06 Power
149 € Gigantti
219 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -29%

Realme 14 Pro+
379 € Proshop
409 € Hobby Hall
429 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50 Fusion
269 € Proshop
304 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.