Google palkitsee vapaaehtoisia ravintola-arvostelijoita ilmaisella tallennustilalla

Sami Koivunen

Google palkitsee vapaaehtoisia ravintola-arvostelijoita ilmaisella tallennustilalla
Google yrittää kasvattaa Local Guidesin suosiota tarjoamalla arvostelijoille ei-rahallisia etuja.

Local Guides on käytännössä Googlen vastine Yelpille ja TripAdvisorille. Siinä vapaaehtoiset keräävät tietoa yhteiseen tietokantaan, jonka tietoja voi selata Maps-sovelluksen avulla. Käyttäjät saavat pisteitä paikkojen arvostelusta, valokuvien lisäämisestä, paikkaa koskevien kysymyksien vastaamisesta, puuttuvien paikkojen lisäämisestä ja paikkojen tietojen muokkaamisesta.

"Local Guides -oppaat" jaetaan viiteen eri tasoon sen mukaan, paljonko he ovat keränneet pisteitä. Esimerkiksi 200 pistettä keränneet voivat päivittää Google Drive -tallennustilaa ilmaiseksi ja yli 500 pistettä keränneet pääsevät Googlen "sisäpiiriin" testaamaan uusia tuotteita ennen niiden varsinaista julkaisua. Uusien etuuksien ilmestymisestä kertoi Android Police.



Omaa sisällöntuotantoaan voi tarkkailla esimerkiksi Mapsin mobiilisovelluksen asetuksista.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.