Microsoft myöntää: Lumiat eivät ole tänä vuonna prioriteettilistan kärjessä

Manu Pitkänen

Microsoft myöntää: Lumiat eivät ole tänä vuonna prioriteettilistan kärjessä
Microsoftilta kesti tuskallisen kauan saada Windows 10 Mobile -päivitys jakeluun vanhoille Windows Phone -puhelimille, joten tuskin kukaan odotti eilen käynnistyneen Build-kehittäjätapahtuman tuovan mukanaan Lumia-uutisia.

Älypuhelimien näkyvyys Buildin avajaisissa oli kuitenkin yllättävän vähäinen – lähes olematon. Tämä herätti tietysti kysymyksiä kuinka sitoutunut Microsoft on enää Lumia-puhelimiin. Build on kuitenkin kehittäjäsuhteiden kannalta Microsoftin tärkein vuosittainen tapahtuma ja ilman sovelluskehittäjien panostusta tuskin kukaan jaksaisi enää innostua Lumioista.

Microsoftin käyttöjärjestelmäyksikköä johtava Terry Myerson myönsi The Vergen haastattelussa, etteivät älypuhelimet ole tänä vuonna kovin korkealla yhtiön prioriteeteissa. Samaan hengenvetoon Myerson kuitenkin toteaa, ettei Microsoft ole kuitenkaan hylännyt taskukokoisia laitteita, sillä uutisia on tulossa ensi vuonna. Tästä vuodesta on tulossa jonkinlainen välivuosi Lumioille. Lumian markkinaosuuksia katsoessa tulee kuitenkin väkisin mieleen, että onko Microsoftilla varaa pitää välivuosia.



Myerson tuntuu suhtautuvan kylmän realistisesti Windows Phonen / Windows 10 Mobilen markkinatilanteeseen. "Jos haluat saavuttaa mahdollisimman monta älypuhelinkäyttäjää, Windows Phone ei silloin ole oikea lähestymistapa", sanoo Myerson.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.