Apple uudistaa sovelluskauppansa – Mainokset tulevat App Storeen

Manu Pitkänen

Apple uudistaa sovelluskauppansa – Mainokset tulevat App Storeen
Apple tekee muutamia hienosäätöjä App Store -sovelluskauppansa liiketoimintamalliin. Tulevaisuudessa kuka tahansa sovelluskehittäjä voi myydä ohjelmiaan suoratoistopalveluista tutulla tilausmallilla, minkä lisäksi Apple aikoo myydä mainospaikkoja App Store -hakutulossivulle.

Tällä hetkellä palvelun jatkuvaan tilaukseen perustuva malli on hyväksytty vain tietynlaisille sovelluksille, kuten vaikkapa musiikin tai videon suoratoistopalveluille. Tulevaisuudessa kuka tahansa sovelluskehittäjä (myös pelikehittäjät) voi myydä ohjelmaansa samalla kaavalla App Storen kautta. Tilausmallia on tietysti voinut käyttää tähänkin asti, mutta rahaliikenne asiakkaalta palveluntarjoajalle ei ole kulkenut App Storen kautta.

Lisätäkseen tilausmallin kiinnostavuutta, Apple on päättänyt laskea ottamaansa liikevaihto-osuutta 15 prosenttiin. Alennettu osuus tosin koskee vain ensimmäisen vuoden jälkeistä aikaa, eli Apple ottaa ensimmäisen tilausvuoden ajalta edelleen 30 prosentin osuuden tilaushinnasta.



Toinen iso muutos App Storen toiminnassa on mainosten ilmestyminen hakutuloksiin. Apple tosin hyväksyy ainoastaan hakutulosten kannalta relevanttien ohjelmat mainokset, joten App Storeen ei ole tulossa asuntolainojen tai grillimakkaroiden mainoksia. Mainosten ulkoasu on samanlainen kuin muillakin ohjelmilla, mutta se on nostettu tulossivun kärkeen ja sitä on korostettu vaaleansinisellä pohjalla.

Kyseessä on ensimmäinen isompi muutos App Storen toimintaan sen jälkeen kun palvelun johtamisvastuu siirtyi markkinointijohtaja Phil Schillerille. Apple järjestää WWDC-kehittäjätapahtuman ensi viikolla, mutta syystä tai toisesta tämä uutinen haluttiin paljastaa jo etukäteen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.