iPhone 7:stä ei ole tulossa jymy-yllätystä – Teknologia keskeneräistä

Manu Pitkänen

iPhone 7:stä ei ole tulossa jymy-yllätystä – Teknologia keskeneräistä
iPhone 7:stä on huhuttu jo useita kuukausia ja tuntuu, että puhelimen keskeisimmät uudistukset olisivat jo kaikkien tiedossa. Wall Street Journalin tuoreessa jutussa toistetaan monet aiemmin paljastuneet yksityiskohdat, mutta lehti kertoo myös yksityiskohtia Applen ensi vuoden puhelinmallista.

Kuten on osattu odottaakin, iPhone 7:stä puuttuu näillä näkymin kokonaan 3,5 millimetrin kuulokepaikka. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että iPhonella voi kuunnella jatkossa musiikkia vain Lightning-johdolla varustetuilla kuulokkeilla tai vaihtoehtoisesti käyttämällä adapteria vanhojen kuulokkeiden kanssa.

Epätyypillistä tulevassa iPhonessa on myös se, että Apple ei aio uudistaa sen muotoilua. Yleensä iPhonen design on uudistettu kahden vuoden välein, mutta tiettyjen teknologioiden keskeneräisyyden takia muotoilu-uudistusta joudutaan odottamaan ensi vuoteen saakka. Tämä voi olla haastava paikka Applelle, sillä iPhonien myynti ei ole enää kasvanut ja design-uudistuksesta olisi voitu saada kaivattua lisäpotkua myyntiin.



Wall Street Journalin mukaan Apple aikoisi käyttää vuoden 2017 iPhonessa näytön reunalta toiselle ulottuvaa OLED-näyttöpaneelia, johon voitaisiin integroida kotinäppäimestä nykyisin löytyvä sormenjälkilukija. Mikäli sormenjälkilukija saadaan sisällytettyä näyttöön, voitaisiin kotinäppäimestä hankkiutua kokonaan eroon. Aiemminssa huhuissa on puhuttu myös, että Apple aikoisi siirtyä takaisin lasiseen takakuoreen. Tällaista tietoa Wall Street Journal ei mainitse jutussaan lainkaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.