Samsung kertoi tulosarviot, yllättänyt itsensäkin

Matti Robinson

Samsung kertoi tulosarviot, yllättänyt itsensäkin
Samsung on kertonut vuoden toisen neljänneksen ohjaavat tulosarviot, ja kuten odottaa saattaa, niin tarjolla on hyviä uutisia. Yllättävän hyvät uutiset nostivat eilen Samsungin kurssin nousuun.

Yhtiön uusien arvioiden mukaan liikevoitto tulee olemaan noin 7 miljardia dollaria (n. 6,3 miljardia euroa) ja siinä on viime vuotiseen ajanjaksoon kasvua jopa 17 prosenttia. Kyse on suurimmasta kasvuluvusta vuosiin Samsungille.

Plussamerkkinen kausi on selkeästi suureksi osaksi Galaxy S7 -lippulaivamallin ansiota, joka on onnistunut kampeamaan iPhonelta yllättävän hyvin osuuksia. Samsung ei odottanut tästä vuodesta läheskään näin hyvää ja piti pientä pudotusta jopa mahdollisena.

Applella onkin viimeisten neljännesten aikana ollut vaikeuksia ja iPhonen tulos on ollut historiallisessa laskussa. Tämä entisestään nostaa Samsungin onnistumisen arvoa, sillä erityisesti suurilla valmistajilla on vaikeuksia nostaa markkinaosuuksia. Hyvien myyntilukujen lisäksi Samsung on ilmeisesti tehnyt hyvää työtä myös tehostamisessa.



Apple kertoo toisen neljänneksen tuloksesta myöhemmin tässä kuussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -19%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
104 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.