Plantronics tyytyväinen Applen kuulokemuutokseen

Puhelinvertailu

Plantronics tyytyväinen Applen kuulokemuutokseen
Kuulokevalmistajien reaktio Applen eiliseen iPhone-esittelyyn on varmasti jakautunut hyvin pitkälti kahtia sen perusteella onko valmistaja panostanut langattomiin kuulokkeisiin vai ei.

Kun Apple poistaa 3,5 mm kuulokeliittimen, niin selvää on, että langattomien kuulokkeiden myynti tulee kasvamaan. Niin suuri on Applen markkinaosuus ja vaikutus musiikinkuunteluun.

Yhtiön omat ratkaisut ovat lisäksi hurjan kalliita sekä AirPodsien (159e) että tietysti Beatsin osalta, joten kuluttajat tulevat etsimään ratkaisuja Applen ulkopuolelta. Niinpä ei olekaan yllättävää, että langattomiin kuulokkeisiin panostanut Plantronics on kommentoinut asiaa varsin positiiviseen sävyyn.

Oli jo aikakin. Kun Applen kaltainen merkittävä toimija siirtyy rohkeasti pois vanhoista analogisista teknologioista, koko toimialalle tulee lisää tilaa kasvaa. Kuulokeliitännän poistaminen rohkaisee yhä useampia kuluttajia siirtymään langattomaan aikaan, mikä kasvattaa markkinoita ja edistää innovointia.




Toivoa sopii, että tämä innovoinnin lisäys maksaa adapterien käytön ja muut ikävät seuraukset takaisin moninkertaisena. Mitä mieltä olet, onko suunta hyvä vai onko siiirtyminen kenties liian aikaista?


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.