Xiaomi ylpeilee tulevan puhelimen suorituskyvyllä

Puhelinvertailu

Xiaomi ylpeilee tulevan puhelimen suorituskyvyllä
Kiinalaisvalmistaja Xiaomilta odotetaan uutta lippulaivaa ensiviikolla. Laitteen nimi on todennäköisesti Mi 5S ja on siis luonnollisesti seuraaja alkuvuodesta esitellylle Mi 5:lle. Nyt yhtiö on mainostanut tulevaa uutuutta huhutuilla suorituskykytestin pisteillä.

Ensi tiistaina, 27. syyskuuta esiteltävän Xiaomi Mi 5S on nii tehokas, että suorituskykytesti AnTuTun pistemäärä on löytänyt tiensä promomateriaaliin. Yhtiö kiusoittelee julisteella, jossa komeilee luku 164 119, joka väitetysti viittaa AnTuTu-testin pisteisiin.

Laitteesta löytyy vuototietojen mukaan Snapdragon 821 -huippupiiri, joka on kellottanut n. 164 000 pistettä kyseisessä testissä aiemmin. Lisäksi kilpailijan samaan suorittimeen perustuvasta laitteesta on saatu saman tason lukemia.

Testin pisteillä ylpeileminen on kuitenkin hieman erikoista, sillä pisteet eivät erota laitetta todennäköisesti muista Snapdragon 821 -piirillä varustetuista puhelimista. Lisäksi suorituskykytestien pisteet eivät välttämättä suoraan kerro todellisesta suorituskyvystä.



Pisteiden lisäksi tosin julisteessa esitetään kysymys: "Suorituskyvyn lisäksi mitä huipputeknologiaa uudessa Xiaomi _S -laitteessa on?". Tiettävästi ainakin 16 megapikselin kamera, 6 gigatavua RAM-muistia ja huima 256 gigatavun määrä tallennustilaa.

Nähtäväksi jää kuitenkin onko laitteessa jotain aidosti erikoista sekä tietysti, että saako laitetta ostettua myös länsimaissa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -31%

Samsung Galaxy M55
290 € Hobby Hall
549 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 418 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Realme 14 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 14 Pro
269 € Proshop
299 € Hobby Hall
329 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 377 €

Google Pixel 9 Pro XL – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9 Pro XL
599 € DNA
726 € Hobby Hall
949 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 731 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.