Hätä iski Samsungiin: Leikkaa jo tulosohjeistustaan

Manu Pitkänen

Hätä iski Samsungiin: Leikkaa jo tulosohjeistustaan
Viime viikolla Samsung arvioi heinä-syyskuun tuloksen olevan jopa parempi kuin markkinoilla ennakkoon arvioitiin, vaikka Galaxy Note 7:n lanseerauksessa olikin huomattavia ongelmia. Nyt Galaxy Note 7:n hautaamisen myötä Samsung on päivittänyt viikon vanhaa ohjeistustaan ja muutokset aiempaan nähden ovat isoja.

Samsung arvioi sen operatiivisen voiton jäävän heinä-syyskuun osalta jopa kolmanneksen pienemmäksi kuin se viikko sitten kuvitteli. Uusin arvio voitosta on 5,2 biljoonaa wonia (4,2 miljardia euroa), kun alkuperäisessä ohjeistuksessa sen arvioitiin olevan 7,8 biljoonaa wonia (6,29 miljardia euroa). Liikevaihdon arvioidaan jäävän kaksi biljoonaa wonia pienemmäksi (49 biljoonaa wonia) kuin alkuperäisessä ohjeistuksessa ennustettiin.

Nopeat suunnmuutokset tuotannossa ja tulosohjeistuksissa kielivät sisäisestä kriisistä yhtiön sisällä. Galaxy Note 7:n lanseerauksen epäonnistuminen vaikuttaa hyvin laajasti yhtiön toimintaan, sillä laite oli suunniteltu hyvin pitkälle Samsungin itse kehittämien ja tuottamien komponenttien pohjalta. Nyt kun puhelinta ei myydä markkinoilla, ei puhelimessa käytetyille komponenteillekaan ole kysyntää.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1926 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy A16 (4G)
155 € Hobby Hall
189 € Power
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.