Onko OnePlus muuttamassa jälleen strategiaa?

1
Puhelinvertailu

Onko OnePlus muuttamassa jälleen strategiaa?
OnePlus aloitti älypuhelinvalmistajana hyvin yksinkertaisella konseptilla. Valmistajan ainokainen kantoi yhtiön nimeä sekä järjestysnumeroa. Tämän jälkeen toisena vuonna kokeiltiin lisäksi sisarmallia ja kolmantena vuonna, jota parhaillaan elämme, OnePlus palasi juurille yhdellä ainoalla mallilla.

Uudet tiedot Kiinasta kertovat, että OnePlussan aiemmista kommenteista huolimatta yhtiöllä saattaa olla tulossa toinenkin laite. Yhtiön perustaja Carl Pei on aiemmin vakuuttanut, että yhtiö keskittyy yhteen ainoaan puhelimeen vuodessa, joka monien mielestä onkin se oikea tapa. Nyt kuitenkin kiinalaisviranomaisen sertifikaatteja on haettu uudelle A3010-mallille.

Nykyisin myynnissä oleva OnePlus 3 (kuvassa) kantaa markkinasta riippuen joko A3000- tai A3003-mallinumeroa. Voi siis olla, että Carl Pei ja OnePlussan poppoo onkin päättänyt kehitellä uutta paranneltua versiota markkinoilla olevasta kolmosmallista.



Yhtiöllä on ollut ongelmia toimittaa laitteita johtuen näyttöpaneelien pulasta, mutta uusimpien tietojen mukaan OnePlus pysyttäytyy kuitenkin Optic AMOLED -näytöissä myös jatkossa. Millainen laite A3010, sitä on vaikea sanoa, koska tiedoista ei paljastu mitään olennaista. Voi esimerkiksi olla, että kyseessä on hieman päivitetty versio, jota kutsutaan OnePlus 3S:ksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -33%

Oppo Reno 12 F (4G)
234 € CDON
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 349 €

HMD Pulse – hinta laskenut -29%

HMD Pulse
54 € Hobby Hall
99 € Gigantti
132 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 75 €

OnePlus Nord N30 – hinta laskenut -26%

OnePlus Nord N30
73 € Hobby Hall
175 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Xiaomi Redmi Note 13 (5G) – hinta laskenut -23%

Xiaomi Redmi Note 13 (5G)
99 € Hobby Hall
208 € Multitronic
229 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.