Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin

Manu Pitkänen

Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin
PC-pelikehittäjät ovat viime aikoina laajentuneet mobiilipelimarkkinoille ostamalla sektorilla jo markkinaosuuksia kahmineita yrityksiä. Esimerkiksi Activision Blizzard osti Candy Crush -pelejä kehittäneen Kingin ja Ubisoft osti taas Ketchappin. Sotapeleistään tunnettu Wargaming on vuorostaan ilmoittanut ostavansa suomalaisen Boomlagoon-pelistudion.

Boomlagoonin julkaisut eivät ole välttämättä valloittaneet sovelluskauppojen latauslistojen kärkipaikkoja, mutta vuonna 2012 perustettu yritys on kuitenkin pärjännyt alalla kohtuullisesti. Boomlagoonin julkaisemia pelejä ovat esimerkiksi Monsu, Spirit Hunter ja Super Soldiers.

Wargaming halunnee kaupalla hankkia erityisesti tieto-taitoa mobiilipelimarkkinoista. Boomlagoonin perustajat ovat hankkineet alalta aiempaa kokemusta muun muassa Rovion, Digital Chocolaten, Housemarquen ja Recoilin riveistä. Jää kuitenkin nähtäväksi millaisia mobiilipelejä Wargaming aikoo julkaista tulevaisuudessa. Saattaa olla, että Wargaming haluaa tuoda World of Tanks-, World of Warplanes- ja World of Warships -pelit myös Android- ja iOS-pelaajien saataville.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.