Onko Apple nostanut hintoja? App Storen yksinoikeus on vaarassa

Manu Pitkänen

Onko Apple nostanut hintoja? App Storen yksinoikeus on vaarassa
Yhdysvaltojen vetoomustuomioistuimen tuoreen päätöksen mukaan iPhone-käyttäjät voivat haastaa Applen oikeuteen App Store -sovelluskaupan takia. iPhoneihin ja iPadeihin ei pysty lataamaan sovelluksia muualta kuin Applen omasta sovelluskaupasta, minkä koetaan olevan vastoin kilpailulainsäädäntöä.

Kiista App Storeen liittyen alkoi jo vuonna 2012. Applen näkemyksen mukaan se ei riko kilpailulainsäädäntöä, koska iPhone-käyttäjät ostavat sovellukset ohjelmien kehittäjiltä eikä Applelta. App Storen yksinoikeus iPhone-sovellusten jakeluun ei näin ollen nosta ohjelmien hintoja, kuten kantajat ovat väittäneet. Applen näkemyksen mukaan se lähinnä tarjoaa puitteet sovelluskehittäjille eikä ole varsinainen osapuoli kaupanteossa.

Tapausta päästään oikeastaan vasta nyt käsittelemään oikeudessa, koska vuoden 2012 jälkeen on kiistelty siitä, että onko kantajilla ylipäänsä mahdollisuutta nostaa kyseistä kannetta.

Mikäli Apple häviää jutun oikeudessa, on sen pakko mahdollistaa sovelluslataukset iPhoneihin myös kolmasien osapuolien sovelluskaupoista. Google voisi esimerkiksi laajentaa Googel Play -kaupan valikoimaa iPhone-sovelluksiin – ainakin Yhdysvalloissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus Nord N30 – hinta laskenut -40%

OnePlus Nord N30
59 € Hobby Hall
174 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON
236 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 226 €

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -33%

Oppo Reno 12 F (4G)
234 € CDON
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy Z Fold6
1476 € Hobby Hall
1499 € Power
1499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1799 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.