Ensimmäinen paljastus Googlen tulevasta puhelimesta?

Puhelinvertailu

Ensimmäinen paljastus Googlen tulevasta puhelimesta?
Googlen viime syksyllä esittelemä Pixel-huippupuhelin ja sen suurempi XL-sisarmalli otettiin vastaan varsin mielekkäästi. Vaikka tylsänoloisessa Pixelissä on taatusti omat vikansa, niin se on kerännyt paljon faneja.

Kyseesssä oli virallisesti hakuyhtiön ensimmäinen oma puhelin, eikä sitä markkinoitu kenenkään muun valmistajan nimellä. Tätä strategiaa Googlen on määrä jatkaa tänä vuonna uudella Pixel-puhelimella. Nyt verkosta on paljastunut ensimmäisiä tietoja kenties syksyllä julkaistavasta toisen sukupolven mallista.

9to5Googlen Stephen Hall on Twitterissä kertonut, että hänen saamien tietojen mukaan Pixel saa kakkosversiossa vedenkestävyyden. Tämä tieto kerrottiin Hallille jo viime syksyllä, jolloin Google päätyi hintapoliittisista syistä jättämään vedenkestävyyden pois esikoisesta.

Tieto kannattaa tosin ottaa varsin suurella varauksella, jota myös Hall on tehnyt. Hän ei ole kirjoittanut asiasta kummemmin tietäen, että minkäänlaista varmuutta ominaisuudesta ei ole. Vaikka Googlen suunnitelmat viime syksynä todella olivat, kuten Hall väittää, niin ne ovat hyvin voineet muuttua tai/ja muttuvat vielä tulevien kuukausien aikana.



Veden- ja pölynkestävyys ovat tosin monen Pixeliä harkitsevan mielestä varmasti tervetullut uudistus. Googlen Pixel-malli on kutakuinkin iPhonen Android-vastine, mutta tällä osa-alueella se häviää.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.