Tämän takia Apple ei ole tehnyt massiivisia yrityskauppoja

Manu Pitkänen

Tämän takia Apple ei ole tehnyt massiivisia yrityskauppoja
Sijoituspiireissä on kummasteltu Applen haluttomuutta tehdä isoja yrityskauppoja, vaikka muut isomman kokoluokan teknologiayritykset toteuttavatkin niitä. Esimerkiksi Facebook osti WhatsAppin 19 miljardilla dollarilla ja Microsoft osti LinkedInin 26 miljardilla dollarilla.

Apple on yli 40 vuotta vanha ja markkina-arvolla mitattuna maailman arvokkain yritys. Tästä huolimatta Applen suurin yrityskauppa on arvoltaan kolme miljardia dollaria ja muita yli miljardin dollarin arvoisia kauppoja yhtiö ei ole tiettävästi tehnyt. Bloombergin haastattelemien lähteiden mukaan isojen kauppojen vähäisyyttä selittää muutama seikka.

Ensinnäkin Apple haluaa välttää riskejä, joita kiistatta isojen organisaatioiden yhteenliittämiseen liittyy. Lisäksi Applella on tapana tehdä asiat itse, joten se ei ole erityisen halukas käyttämään ulkopuolisia konsultteja apuna yritysjärjestelyiden suunnittelemisessa, vaikka Applella itsellään ei kokemusta tältä saralta löydykään.



Tammikuussa osavuosituloksen julkaisun yhteydessä Applen toimitusjohtaja Tim Cook totesi, ettei yritys välttele tietoisesti isoja yrityskauppoja. Applen kiikarissa on ollutkin useampi iso järjestely: Imagination Technologiesin, McLarenin ja TimeWarnerin osto. Applen on huhuttu käyneen neuvotteluita jossakin vaiheessa myös Teslan kanssa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 50 Fusion
239 € Proshop
279 € Hobby Hall
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.