Google kertoo: Tämä on uutta Android O:ssa

Manu Pitkänen

Google kertoo: Tämä on uutta Android O:ssa
Reilu viikko sitten Google teki yllätysjulkistuksen tuomalla Android O:n kehittäjäversion ladattavaksi. Paljastus oli siinä mielessä yllättävä, että samaan aikaan ei järjestetty mitään aiheeseen liittyvää tapahtumaa, vaan Android O saateltiin maailmalle pelkän blogikirjoituksen voimin. Vastaavanlainen nähtiin myös Android Nougatin kohdalla vuosi sitten.

Google on nyt julkaissut muutaman minuutin mittaisen esittelyvideon, jossa selvennetään ohjelmistokehittäjille muutamia tärkeimpiä muuttuneita asioita. Videolla kerrotaan taustatehtäviin tulleista uusista rajoitteista, sovellusilmoitusten uusista mahdollisuuksista, lomakkeiden automaattisesta täytöstä ja picture-in-picture-tuesta.

Koska Android O on tässä vaiheessa tarkoitettu kehittäjien käyttöön, on myös videon lähestymiskulma tekninen. Jos kaipaat kevyempää esittelyä, niin sellaisiakin on jo tehty.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.