Imagination yrittää sovintoa Applen kanssa – Aikoo myydä piiribisneksiä pois

Manu Pitkänen

Imagination yrittää sovintoa Applen kanssa – Aikoo myydä piiribisneksiä pois
Applen pitkäaikainen grafiikka-arkkitehtuuria kehittävä yhteistyökumppani Imagination Technologies ei ole päässyt sopuun Applen kanssa uuden lisenssisopimuksen luomiseksi. Apple kertoi keväällä, että se aikoo ottaa käyttöön 15-24 kuukauden sisällä oman grafiikka-arkkitehtuuriin ja purkaa siksi yhteistyön Imaginationin kanssa.

Imaginatioin kannalta tilanne on äärimmäisen hankala, sillä yli puolet sen liikevaihdosta tulee Applelta saatavista rojaltimaksuista. Kun nämä tulot häviävät, kutistuu yhtiön liiketoiminta oleellisesti. Vuosi sitten Apple kävi neuvotteluita Imaginationin ostamiseksi, mutta neuvottelut eivät johtaneet lopulta mihinkään.

Grafiikka-arkkitehtuurikehityksen lisäksi Imagination kehittää MIPS-suoritinarkkitehtuuria ja langattomien yhteyksien prosessointiin tarkoitettua Ensigma-piirejä. Osana asiakaspohjan muuttumista Imagination aikoo myydä nämä kaksi bisnestä ja keskittyä ainoastaan PowerVR-grafiikkaohjaimiin. Imagination on siis käymässä läpi suurta murrosta, kun se aikoo keskittyä bisnekseen, jossa se on menettämästä kaikkein tärkeimmän asiakkaan.



Imagination aikoo jatkaa sovinnon hieromista Applen kanssa lisenssiehdoissa määriteltyjen ehtojen mukaisesti.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.