Videoesittelyt – Näin Face ID pärjää testikäytössä

Manu Pitkänen

Videoesittelyt – Näin Face ID pärjää testikäytössä
3D-kasvojentunnistukseen perustuva Face ID on kiistatta yksi iPhone X:n tärkeimmistä uusista ominaisuuksista. Touch ID on tarjonnut erittäin vaivattoman tavan tunnistautua ja kirjautua palveluihin, joten sen korvaaminen toisella järjestelmällä ei ole mikään helppo homma. Face ID:n on oltava selvästi turvallisempi, vaivattomampi ja nopeampi kuin Touch ID, jotta siihen siirtyminen olisi perusteltua.

Apple näyttää ainakin uskovan Face ID:n voimaan, vaikka julkistustilaisuudessa Face ID:n kanssa kävikin pieni moka. Tilaisuuden jälkeen toimittajat pääsivät tutustumaan puhelimiin ja niiden uusiin ominaisuuksiin ohjatusti, missä Face ID:n toimintakin laitettiin luonnollisesti testiin. Pitää kuitenkin muistaa että Face ID:tä käytetään alla olevassa videoesittelyissä Applen tiukasti ohjaamissa olosuhteissa, joten videoiden pohjalta ei voida oikein vetää johtopäätöksiä Face ID:n toimintavarmuudesta.

Esimerkiksi hämärä, aurinkolasit, silmälasien heijastukset ja niin edelleen voivat vaikuttaa tunnistautumiseen. Näiden muuttujien vaikutukset nähdään vasta myöhemmin kun kriitikot pääsevät testaamaan laitteita itsenäisesti. Tunnistautuminen ei toimi jos käyttäjä ei katso kohti puhelinta tai silmät ovat kiinni.



Face ID:n pohjana on iPhone X:n etupuolella näytön yläreunassa oleva useista sensoreista koostuva TrueDepth-kamera, joka tunnistaa kasvot 30 000 infrapunapisteen avulla. Järjestelmässä käytetään hyväksi koneoppimista, joten puhelin tunnistaa käyttäjänsä kasvot käytön myötä yhä tarkemmin.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Motorola Razr 60 Ultra – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 50 Fusion
239 € Proshop
279 € Hobby Hall
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.