HTC:lta tulossa jättimäisiä uutisia – Kaupankäynti osakkeella keskeytettiin

1
Manu Pitkänen

HTC:lta tulossa jättimäisiä uutisia – Kaupankäynti osakkeella keskeytettiin
Taiwanilainen teknologiayhtiö HTC on ilmoittanut, että kaupankäynti sen osakkeella keskeytetään huomenna merkittävän uutisen julkaisun takia. Uutinen on selvästi niin suuri, että sillä arvellaan olevan oleellinen vaikutus yhtiön osakekurssiin ja markkinareaktioiden rauhoittamiseksi kaupankäynti keskeytetään.

Huhujen mukaan Google olisi ollut kiinnostunut ostamaan HTC:n liiketoiminnan itselleen. Yhtiöillä on ollut hyvin läheisetvälit, sillä HTC oli aikoinaan ensimmäinen Androidia käyttänyt puhelinmerkki. Lisäksi HTC ja Google ovat tehneet tiivistä yhteistyötä Pixel- ja Nexus-puhelimien saralla, esimerkiksi lokakuun 4. päivänä julkistettavan Pixel 2:n odotetaan olevan HTC:n kehittämä.

Huomenna voidaan siis kuulla uutinen, jossa vahvistetaan Googlen aikeet ostaa HTC. Yhtä hyvin voi myös olla, että HTC on saanut houkuttelevamman ostotarjouksen jostain muualta. Voi myös olla, ettei HTC:ta myydä yhtiönä, vaan ainoastaan jokin osa sen liiketoimintaa – kuten vaikkapa älypuhelimet tai VR-lasien kehitys.



HTC ei luonnollisestikaan suostu kommentoimaan markkinahuhuja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G05 – hinta laskenut -47%

Motorola Moto G05
80 € Power
105 € CDON
119 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

HMD Pulse+ – hinta laskenut -43%

HMD Pulse+
91 € CDON
149 € Proshop
159 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Google Pixel 9a – hinta laskenut -22%

Google Pixel 9a
449 € Gigantti
449 € Elisa
549 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 578 €

Realme GT 6 – hinta laskenut -21%

Realme GT 6
483 € CDON
599 € Hobby Hall
708 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 612 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

1

HTC myy osan älypuhelinliiketoiminnoistaan Googlelle. Hinta on 1,1 miljardia dollaria. Kauppa sisältää aineettomien oikeuksien lisenssejä ja puolet yrityksen tutkimushenkilökunnasta eli noin 2 000 ihmistä.
Kauppa tarkoitus saada päätökseen ensivuoden alussa.

is.fi/taloussanomat/art-2000005376599.html

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.