Googlen tulevat puhelimet, ml. huippumalli Ultra Pixel, vuotivat?

Puhelinvertailu

Googlen tulevat puhelimet, ml. huippumalli Ultra Pixel, vuotivat?
YouTube-kanava Mrwhosetheboss on saanut käsiinsä kuvia ja videoita, joissa väitetään olevan tulevia Googlen Android-lippulaivapuhelimia. Mrwhosetheboss on koostanut kuvista kattavan videon, jolla tarkastellaan mitä kaikkea näiden vuotojen perusteella voimme tulevista Pixel-puhelimista päätellä.

Materiaali paljastaa ensiksi nimen Ultra Pixel, joka ei vaikuta nimensä perusteella Pixel-puhelimien seuraajalta, mutta kuvasta paljastuu myös teksti "Phone by Google". Lisäksi muusta materiaalista löytyy kaksi puhelinta kyseisen laitteen rinnalla, joten Google voi hyvinkin vastata Applen uusiin iPhone-malleihin esittelemällä kaikille oman kilpailijan.

Kuvat paljastavat lisäksi, että Google siirtyy odotetusti reunuksettomiin näyttöihin, joten reunukset sivuilla sekä ylä- ja alapuolella saavat tehdä tilaa suuremmalle näytölle, joka lienee toimii 18:9-kuvasuhteella.

Mrwhosethebossin lisäksi vuotojen "The future of Android is Fluid" teksti viittaa uuteen käyttökokemukseen, jossa Androidin alanavigointi poistuu kokonaan ja korvataan eleohjauksella. Navigointinappien poistuminen näytön alaosasta koskee mahdollisesti vain huippumalli Ultra Pixeliä.



Tässä vaiheessa vuotojen aitoutta ei ole voitu vahvistaa ja kyse on pitkälti spekuloinnista, joten tiedot kannattaa ottaa varauksella. Googlen uudet Pixel-puhelimet esitellään ensi viikolla, 4. lokakuuta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON
258 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 217 €

Realme GT7 Pro – hinta laskenut -28%

Realme GT7 Pro
649 € Hobby Hall
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 899 €

OnePlus Nord 4 – hinta laskenut -25%

OnePlus Nord 4
299 € Verkkokauppa.com
299 € DNA
399 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Xiaomi Mix Flip – hinta laskenut -23%

Xiaomi Mix Flip
749 € Hobby Hall
865 € CDON
1024 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 971 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.