Huawein Mate-huippupuhelimen Lite-versio saapuu myös Suomeen

Matti Robinson

Huawein Mate-huippupuhelimen Lite-versio saapuu myös Suomeen
Huawei esitteli eilen uusia Mate 10 -älypuhelimiaan ja niistä kaksi huippumallia esiteltiinkin jo tässä jutussa. Yhtiö kuitenkin esitteli myös kevyemmän Mate 10 -mallin, joka saapuu Pro-mallin tavoin myyntiin myös Suomessa.

Mate 10 Lite on huomattavasti kevyemmin varusteltu suurikokoinen, nk. puhlettikokoluokan älypuhelin. Sen ominaisuudet eroavat merkittävästi suuremmasta kaksikosta ja siinä ei ole esimerkiksi tekoälystään tuttua Kirin 970 -piiriä.

399 euron hintaan myytävä laite on kuitenkin suhteellisen mukavasti varusteltu hintaluokassaan ja erityisesti kameroiden osalta ei ole kovinkaan kevyt versio. Siitä löytyy mm. kahdeksanytiminen Kirin 659, 4 gigatavua RAM-muistia, 64 Gt muistikortilla laajennettavaa tallennustilaa, kaksoiskamera (16 MP + 2 MP), kaksoisetukamera (dual 13 MP), kookas 3340 milliampeeritunnin akku sekä tietysti suuri 18:9-kuvasuhteen kosketusnäyttö.



Näytöllä on kokoa 5,9 tuumaa ja resoluutio on Pro-mallin tavoin sama Full HD+ eli 1080 x 2160. Sormenjälkilukija on sijoitettu laitteen taakse.

Lite-versio saapuu myyntiin Pro-mallia ennen jo 6.11. mustan, sinisen ja samppanjan värisenä 399 euron hintaan.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13T Pro – hinta laskenut -42%

Xiaomi 13T Pro
600 € CDON
849 € Proshop
1001 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 1026 €

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -29%

Oppo Reno 12 F (4G)
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Asus Zenfone 10 – hinta laskenut -24%

Asus Zenfone 10
791 € CDON
849 € Power
1042 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1041 €

Samsung Galaxy A15 (4G) – hinta laskenut -20%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.