Nokian uusi älypuhelin esitellään huomenna

Puhelinvertailu

Nokian uusi älypuhelin esitellään huomenna
HMD Globalin markkinoimien Nokia-puhelinten lista on kasvanut vuoden mittaan jo neljän laitteen pituiseksi. Nokia 3, Nokia 5, Nokia 6 sekä Nokia 8 saavat kuitenkin uuden sisarlaitteen jo mahdollisesti huomenna.

Suomalaisyhtiön julkistustilaisuus Kiinassa alkaa verkkoon levinneiden kuvien mukaan huomenna kymmeneltä aamulla paikallista aikaa. Tilaisuudessa esitettyä laitetta myy yhteistyökumppani Tmall Kiinassa heti seuraavalla viikolla.

Tässä vaiheessa ei ole valitettavasti tietoa mikä laite on kyseessä, mutta huhut ovat kertoneet esimerkiksi Nokia 8 -mallin uudesta kiinaversiosta. Voi tietysti olla, joskin melko epätodennäköistä, että yhtiö esittelee jonkin täysin uuden mallin paikkaamaan rakoja esimerkiksi Nokia 6:n ja Nokia 8:n välissä.

Kuvista paljastuu myös laite, mutta sen tunnistaminen tummasta kuvasta ilman yksityiskohtia on vaikeaa. Laitteessa näytettävä kuva itsessään on ainakin Nokia 8 -mallin kamerapromosta tuttu kuva (vrt. alla), joten siinä mielessä laite voi hyvinkin olla juuri Nokia 8 -versio. Toisaalta kuvassa oleva laite ei ole aivan saman kokoinen ja vaikuttaa sisältävän eri kokoiset reunukset.



Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan millaisia uutisia HMD:llä on ensi yönä Suomen aikaa. Sillä aikaa voitte vertailla oheisia kuvia.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.