Snapchat uudistuu totaalisesti – Käyttäjien pakoa pelätään

Manu Pitkänen

Snapchat uudistuu totaalisesti – Käyttäjien pakoa pelätään
Huippusuosittu pikaviestipalvelu Snapchat on uudistumassa perinpohjaisesti, kertoo Snapin toimitusjohtaja Evan Spiegel yhtiön osavuosituloksen julkistamisen yhteydessä. Tarkoituksena on puuttua käyttäjäkunnan antamaan pitkäaikaiseen kritiikkiin.

Spiegelin mukaan yhtiön korviin on kantautunut käyttäjäkunnan sisältä jo pidemmän aikaa näkemyksiä, että Snapchat on vaikeaselkoinen ja hankala käyttää. Palautteen pohjalta yhtiö on päättänyt vihdoin ryhtyä konkreettisiin uudistustöihin, jotta käyttäjäpohja voisi edelleen laajentua eikä vaikeakäyttöisyys muodostaisi estettä kasvulle.

Samaan aikaan Snap kuitenkin tiedostaa uudistukseen liittyvät riskit. Vanhat käyttäjät eivät välttämättä pidä uudesta käyttöliittymästä ja hallintamekaniikasta, minkä takia sovelluksen käyttö voi ainakin lyhyellä aikavälillä vähentyä. Sovelluksen uudistaminen voi Spiegelin mukaan aiheuttaa jopa haittaa yhtiön liiketoiminnalle.



Snapchat aikoo samalla luoda uuden Android-sovelluksen, jossa ohjelman taustalla oleva tekninen toteutus pistetään vaihtoon. Uusi sovellus tulee saataville valikoiduilla markkinoilla ennen laajemman levityksen aloittamista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.