Razerin huippupuhelin sai suuren kamerapäivityksen

Puhelinvertailu

Razerin huippupuhelin sai suuren kamerapäivityksen
Pelilaitevalmistaja Razer saapui ensimmäistä kertaa älypuhelinmarkkinoille tänä vuonna omalla Android-puhelimellaan. Razer Phone otettiinkin vastaan melkoisen hyvin ja erityistä kiitosta saivat muun muassa näyttö ja kaiuttimet.

Huippupuhelimen tekniikalla varustettu Razer Phone sisälsi 120 hertsin näytön, jollaisia älypuhelimissa ei ole juuri nähty. Valitettavasti monin tavoin loistava puhelin kärsii kuitenkin varsin heikkolaatuisesta kamerasta – tai kärsi.

Nyt Razer on tuonut saataville ohjelmistopäivityksen, joka tarjoaa yhtiön mukaan suuren parannuksen Razer Phonen kameraan. Päivitys uudistaa kameraa melkoisesti, sillä yhtiön julkaiseman twiitin mukaan se parantaa suljinnopeutta, väritarkkuutta, zoomauksen nopeutta ja paljon muuta.

Tarkemmasta kuvauksesta selviää, että kkamerasovelluksesta löytyy nyt siis oma 2X-zoomausnappi, kuvausnopeus on parantunut hämärissä olosuhteissa sekä HDR-ominaisuutta käytettäessä, kuvissa on vähemmän kohinaa ja parannusta varjoissa ja kuvanlaatu parantunut paremman värienhallinan ansiosta. Näiden lisäksi päivitys on optimoinut ja parantanut kameraa myös muilla pienemmillä uudistuksilla.







Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
732 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.