Tämän hetken kuumin tietovisasovellus julkaistiin Androidille

Puhelinvertailu

Viime syksynä iPhonelle ja iPadille julkaistu HQ Trivia -tietovisapeli on julkaistu Googlen Play Storessa. Android-versio on kuitenkin vielä beta-vaiheessa, joten se ei välttämättä toimi kaikilta osin toivotulla tavalla, mutta sen koetaan olevan kuitenkin tarpeeksi valmis kokeiltavaksi.

Tietovisapelejä on julkaistu mobiililaitteille lukuisa määrä, suosituimpien joukossa on esimerkiksi QuizUp ja Trivia Crack. Vine-videoklippipalvelun perustajien luoma HQ Trivia on kuitenkin tämän hetken kuumin villitys visailuohjelmien kategoriassa. Sovellus on noussut erityisen suosituksi sen sisältämän live-visailun ansiosta.

Pelissä on mahdollista voittaa pieniä rahapalkintoja, kunhan vain vastaa oikein 12 esitettyyn monivalintakysymykseen. Aluksi palkintosummat olivat joitain satasia, mutta summa on kasvanut hiljalleen jopa yli 20 000 dollariin. Suosio on kasvanut samaa vauhtia kuin palkintosummatkin. Live-visailuja järjestetään kello 15–21 ET-aikavyöhykkeen aikaa.



Pelisovelluksen kehitykseen haetaan parhaillaan rahoitusta. Rahoituskierroksella yhtiö saatetaan arvottaa jopa 100 miljoonan dollarin arvoiseksi.

HQ Trivian voi ladata Androidille täältä. Applen iOS-laitteille sovelluksen voi ladata App Storesta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.