OnePlus tuomassa takaisin suositun pintamateriaalin huippupuhelimen uudessa versiossa

Puhelinvertailu

OnePlus tuomassa takaisin suositun pintamateriaalin huippupuhelimen uudessa versiossa
OnePlussan uusimman lippulaivamallin julkaisusta on vasta noin kuukausi, mutta jo nyt kiinalaisvalmistajalta on tulossa jotain uutta. Kyseesssä ei ole kuitenkaan OnePlus 6, vaikka senkin julkaisua odotetaan edellisvuosia aikaisemmin, vaan uusi versio OnePlus 5T:stä.

Yhtiö on kiusoitellut uudella versiolla OnePlus 5T:stä, jonka pintamateriaalina käytetään täysin erilaista vaihtoehtoa kuin nykyisin kaupassa olevassa mustassa OnePlus 5T:ssä. Kyseessä on Star Wars -erikoisversion (kuvassa) tavoin nk. Sandstone-materiaali, joka on tuttu myös vuosien takaa ensimmäisistä OnePlus-älypuhelimista.

OnePlussan julkaisemien videoiden mukaan uusi versio esitellään 5. tammikuuta. Kyseessä on todennäköisesti ominaisuuksiltaan identtinen OnePlus 5T -versio, jonka pintamateriaali on vain huomattavasti helpommin kädessä pysyvää mallia. Yksi Puhelinvertailun testissä havaituista OnePlus 5T:n harvoista heikoista puolista oli juuri takakuoren liukkaus.



Kuvia laitteesta ei ole vielä tarjota, mutta mahdollisesti kyseessä on täysin sama laite kuin Star Wars -versio, mutta ilman elokuvabrändäystä ja suuremmalla valmistusvolyymillä.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 15T – hinta laskenut -31%

Xiaomi 15T
480 € Hobby Hall
649 € Proshop
709 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy Z Flip6 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy Z Flip6
978 € Hobby Hall
1259 € Power
1389 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Motorola Moto G56 – hinta laskenut -19%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.