WhatsApp keskeyttää tietojen välityksen Facebookille Euroopassa

Manu Pitkänen

WhatsApp keskeyttää tietojen välityksen Facebookille Euroopassa
Vuonna 2016 WhatsApp sai ihmiset pöyristymään ympäri maailmaa aloittamalla tietojenvaihdon emoyhtiö Facebookin kanssa. WhatsApp on alusta lähtien luvannut, ettei se myy käyttäjien tietoja tai rahoita toimintaansa mainoksilla, minkä takia tietojenvaihto Facebookin kanssa tuntui monien mielestä lupauksien pettämiseltä.

Euroopassa reagoitiin voimakkaasti WhatsAppin ilmoitukseen aloittaa käyttäjiin liittyvien tietojen välittäminen Facebookille. WhatsAppilta ja Facebookilta vaadittiin selvityksiä aiheesta ja esimerkiksi Britanniassa tietosuojavaltuutettu alkoi tutkia onko tietojen välittäminen edes mahdollista laillisesti. Tietosuojavaltuutetun raportin mukaan tietoja voidaan käyttää ainoastaan WhatsAppiin liittyen, joten Facebook ei voi hyödyntää tietoja esimerkiksi uutisvirran mainosten kohdentamisessa.

Myös Ranskassa Facebookia vaadittiin lopettamaan WhatsAppin käyttäjätietojen hyödyntäminen.

WhatsApp on nyt päättänyt lopettaa tietoyhteistyön Facebookin kanssa eurooppalaisten käyttäjien osalta – toiminta jatkuu siis entiseen tapaan esimerkiksi Yhdysvalloissa. Tietovälitys alkanee uudelleen myöhemmin, mutta sen pitää silloin olla nyt valmisteilla olevan GDPR-direktiivin (General Data Protection Regulation) mukainen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.