Google paransi, ja erityisesti helpotti, tietoturvaansa iOS-laitteilla

Matti Robinson

Google paransi, ja erityisesti helpotti, tietoturvaansa iOS-laitteilla
Google on tarjonnut jo vuosia mahdollisuutta lisätä verkkopalveluiden tileihin kaksiosaisen autentikoinnin. Yksi tietoturvan peruspilareista käytännössä estää väärinkäytökset useimmiten, vaikka salasana olisi hakkereiden käsissä.

Hakujätti onkin pyrkinyt saamaan käyttäjiään käyttämään ominaisuutta entistä hanakammin, ja osana projektia se on myös parantanut ominaisuuden toimintaa. Tällä viikolla Google toi iOS-laitteille päivityksen, jolla todennusominaisuuden käyttö helpottuu entisestään.

Viime vuonna Google uudisti todennusta niin, että varmistus saatiin toisessa laitteessa avattavalla ikkunassa OK-nappia painamalla. Tämä varsin käytännöllinen tapa onkin yleistynyt ja nyt iOS-käyttäjille on tuotu kyseinen ominaisuus ilman ylimääräistä Google-sovelluksen asentamista.

Näinpä käyttäjät, joilla on puhelimissaan vain Gmail-sovellus pääsevät nyt hyväksikäyttämään ominaisuutta, eikä enää ole tarvetta asentaa Google-sovellusta pelkkien kaksiosaisen todennuksen takia.

Nyt monet iPhone-käyttäjät pääsevät turhasta sovelluksesta eroon ja Google toivoo, että yhä useampi siirtyy käyttämään tietoturvaa merkittävästi parantavaa ominaisuutta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.