Googlekin tuo loven Pixel-puhelimiin, kuva paljastaa etupaneelit

Puhelinvertailu

Googlekin tuo loven Pixel-puhelimiin, kuva paljastaa etupaneelit
Googlen seuraaviin Pixel-puhelimiin on vielä matkaa useita kuukausia, mutta monet Android-puhelimen ostoa pohtivat odottavat sitä varmasti kädet syyhyten.

Hakujätiltä odotetaan tällä kertaa myös designin puolesta jotain uutta. Viime vuonna esitellyt Pixel 2 ja Pixel 2 XL -puhelimet olivat melkoisen varman päälle suunniteltu ulkoasunsa puolesta.

Tietysti laitteet ovat softansa puolesta, ja myös laitteiston osalta, edelleen huippupuhelimia, mutta niiden ulkonäkö on varsin vanhentunut. Tämän uudistamiseen tietysti vaaditaan nykyisin entistä suurempaa näyttöä, ja kenties sitä tuttua lovea.

Ja uuden vuodon mukaan näin myös on. Vuotokuva paljastaa laiteiden lasiset etupaneelit, joiden mukaan vaikuttaa siltä, että Google on laajentanut Pixel 3:n näyttöä vastaamaan pitkälti Pixel 2 XL:n ulkonäköä ja tämän vuoden XL-mallin näyttö laajenee puolestaan niin paljon, että siihen täytyy istuttaa näyttölovi.

Lisäksi kuvista paljastuu, että etupuolella on paikka kahdelle etukameralle. Tämä on varsin erikoinen liikku Googlelta, joka ei ole siirtynyt – ainakaan vielä – edes kahteen takakameraan, vaan luottaa softaosaamiseen missä muut useimmiten käyttävät toista kameraa.



Eteenpäin suunnatuista kaiuttimista pitäville on hyviä uutisia. Vaikuttaa siltä, että Google jatkaa hyviä etukaiuttimien linjalla myös seuraavassa Pixel-sukupolvessa, mikäli vuoto pitää paikkansa. Onkin huomioitavaa, että kyseessä on edelleen vasta vuoto ja tässä vaiheessa se kannattaa ottaa vielä vähintäänkin pienellä varauksella.

Kuvien perusteella on luotu PhoneArenan toimesta myös oheinen kuva, jollaiselta etupaneelien mukaan Pixel 3 -mallit voivat näyttää.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold5 – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy Z Fold5
893 € CDON
1799 € Verkkokauppa.com
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1385 €

Samsung Galaxy A36 – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy A36
289 € Hobby Hall
335 € CDON
399 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Asus ROG Phone 8 Pro – hinta laskenut -26%

Asus ROG Phone 8 Pro
1164 € Hobby Hall
1208 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1565 €

Realme Note 50 – hinta laskenut -24%

Realme Note 50
76 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.