Apple otti mallia Googlelta, parannuksia ilmoituksiin ja niiden piilottamiseen

Matti Robinson

Apple otti mallia Googlelta, parannuksia ilmoituksiin ja niiden piilottamiseen
Applen mobiilikäyttöjärjestelmän kenties heikoin lenkki on ollut jo vuosia ilmoitukset. Se että iOS ei ole osannut esimerkiksi yhdistää saman sovelluksen ilmoituksia yhdeksi ilmoitukseksi on ollut käsittämätöntä, mutta onneksi tähän, ja muihin ilmoitusasioihin, on tullut parannuksia.

Applen sovelluspuolen pomo Craig Federighi kertoi tänään WWDC-tapahtumassa, että iOS saa vihdoin ryhmänotifikaatiot eli sovelluksen ilmoitukset ryhmitetään yhdeksi ilmoitukseksi.

Apple on selkeästi säätänyt ilmoituksia kovasti Googlen suuntaan, ja taustalla on käyttäjien vaatiman reformin (ainakin ilmoitusten ryhmityksen osalta) lisäksi samainen Time Well Spent -liike, jolla pyritään vähentämään turhaa tai haitallista teknologian käyttöä.

Ilmoitukset saa nyt myös helpommin piiloon esimerkiksi nukkuessa. iOS tarjoaa uuden version myötä myös paremman Do Not Disturb -moodin, jonka sisältää uuden Do Not Disturb During Bedtime -valinnan.

Herätessään yöllä puhelin ei enää näytä tuttua ilmoitusnäkymää vaan sen saa näyttämään simppelin mustavalkoisen näkymän, jolloin kellon tarkastaminen ei läväytä naamalla koko ilmoituskatrasta.



Mikäli haluaa tarkastella sovellusten käyttöaikoja tarkemmin, niin siihen puolestaan on Screen Time -sovellus. Sieltä saa tietoa paitsi käyttömäärästä niin myös käyttöpaikasta. Sovellus kertoo myös yleisempää tietoa, mukaan lukien kuinka usein puhelinta nostetaan käteen ja mitkä sovellukset lähettävät eniten ilmoituksia.

Lisäksi sovelluksille saa Androidin tapaan rajoitukset, jolloin järjestelmä huomauttaa, kun esimerkiksi Facebookin käyttöaika alkaa loppua. Sovellusta voi luonnollisesti käyttää paitsi omaan sovellusten seurantaan ja hillitsemiseen niin myös lasten käytön rajoittamiseen.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.