Vuodettujen kuvien perusteella luotu Pixel 3 XL näyttää huimalta

Puhelinvertailu

Vuodettujen kuvien perusteella luotu Pixel 3 XL näyttää huimalta
Pixel-älypuhelimet ovat nyt parin vuoden ajan olleet ehdottomasti aivan älypuhelinten aallonharjalla. Tämä ei kuitenkaan ole missään nimessä johtunut niiden ulkoasusta, joka on saanut melkoisesti moitteita.

Toki puhelimet eivät ole rumia, mutta Google on mm. viime vuoden Pixel 2 -puhelimissa ollut kovin konservatiivinen. Sama linja uhkaa jatkua, mutta pienilläkin muutoksilla saadaan ihmeitä aikaan.

Väitetty Pixel 3 XL vuosi hiljattain kuvissa, joista paljastuu, ettei välttämättä kovinkaan paljon uutta ole tarjolla ulkonäkörintamalla. Twitterissä PhoneDesigner-tilin jakama kuva kuitenkin kertoo, että muutosten myötä Pixel 3 XL vaikuttaa olevan melkoisen komean näköinen.

Kyseinen kuva on luotu vuodettujen kuvien perusteella, joten täyttä varmuutta ei ole, että lopullinen laite muistuttaa täysin tätä 3D-mallia. Sopii kuitenkin toivoa, sillä erityisesti tumman harmaana versiona se näyttää erittäin hyvältä. Muutokset mm. näytön reunuksien kaventamisen ja kaksiosaisen takakannen yksityiskohtien kanssa ovat tosiaan tehonneet.



Mutta mitä mieltä olet, onko tämä mielestäsi tarpeeksi suuri muutos Pixel-laitteiden ulkonäköön vai toivoisitko jotain suurempaa ja radikaalimpaa?



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON
236 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 217 €

Realme GT7 Pro – hinta laskenut -28%

Realme GT7 Pro
649 € Hobby Hall
1018 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 899 €

OnePlus Nord 4 – hinta laskenut -25%

Xiaomi 14 Ultra – hinta laskenut -20%

Xiaomi 14 Ultra
1419 € CDON
1499 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1763 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.