Spotify uudistaa Android-sovellusta: Kauan toivottu parannus soittolistoihin

Matti Robinson

Spotify uudistaa Android-sovellusta: Kauan toivottu parannus soittolistoihin
Spotify on päättänyt vihdoin korjata yhden merkittävän ongelman Android-sovelluksensa soittolistoista. Kyseessä on yhtiön foorumeilla jo yli neljä vuotta sitten toivottu kappaleiden järjestyksen muuttaminen.

Android Central on bongannut, että Spotify on vastannut 2014 julkaistuun viestiin toissapäivänä kertomalla, että kyseinen ominaisuus tullaan lisäämään tulevassa päivityksessä.

Viestin mukaan ominaisuus tuodaan alkuun pienelle joukolle käyttäjiä testimielessä seuraavan päivityksen yhteydessä. Valitettavasti päiväystä tulevalle päivitykselle ei anneta.

Tällä hetkellä Android-sovelluksessa soittolistan kappaleiden järjestystä ei voi muokata ilman kappaleiden poistamista ja uudelleen lisäämistä. Ominaisuus kuitenkin löytyy iOS-versiosta sekä työpöytäsovelluksesta.



Spotify lupaa lisätietoja lähempänä päivitystä, kun on tarjolla lisää uutisia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.