Android 9.0 nimi paljastui – jakelu Pixel-puhelimille alkaa

Manu Pitkänen

Android 9.0 nimi paljastui – jakelu Pixel-puhelimille alkaa
Nyt voidaan lopettaa spekulaatiot Android 9.0:n nimestä, sillä Android Developer Blog -blogissa julkaistun kirjoituksen mukaan tuoreinta käyttöjärjestelmäversiota kutsutaan nimellä Pie eli piirakka.

Androidin nimeämisissä noudatetaan jälkiruokatermistöä ja tänä vuonna oli vuorossa kirjaimella P-alkava nimi. Viime vuonna julkaistu Android 8.0 oli vuorostaan nimeltään Oreo ja sitä edeltänyt ohjelmisto nimettiin Nougatiksi.

Android Pien jakelu alkaa Pixel-puhelimille jo tänään, muille älypuhelimille käyttöjärjestelmä saapuu hieman myöhemmin – laitevalmistajan kehitys- ja testaustahti määrää kuinka nopeasti ohjelmisto on valmis.

Uusi ohjelmistoversio sisältää muun muassa tekoälyyn perustuvan Adaptive Battery -virransäästöominaisuuden, joka priorisoi tehtäviä käyttötarpeen mukaan. Uutta on myös Slices-niminen toiminto, joka nivoo käyttäjän lempisovelluksia yhtenäisemmäksi paketiksi. Esimerkiksi Google Mapsista jos hakee hakutermillä "Lyft", saat kyytipalveluun liittyviä toimintoja hakutuloksiksi. Android Pie sisältää myös Neural Networks -rajapinnan, jonka avulla sovelluskehittäjät pääsevät hyödyntämään tekoälypohjaista kiihdytystä Android-ohjelmissa.



Uutta ovat myös älykkäät vastaukset ilmoituskeskuksesta käsin sekä käyttöliittymä, joka ottaa huomioon uusien puhelimien näytön poikkeuksellisen muotoilun (kuuloke- ja kameralovi).

Lisää tietoa Android 9 Piestä löytyy täältä ja täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 50 Fusion
239 € Proshop
279 € Hobby Hall
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.