Samsungilta päivitys Galaxy Note9:lle ennen julkaisua: Kamera- ja tietoturvaparannuksia

Puhelinvertailu

Samsungilta päivitys Galaxy Note9:lle ennen julkaisua: Kamera- ja tietoturvaparannuksia
Samsung on julkaissut jo ensimmäisen päivityksen noin viikko sitten ensimmäistä kertaa esitellylle Galaxy Note9 -puhelimelle. Laite saapuu myyntiin vasta elokuun 24. päivä, joten ensimmäinen päivitys on saapunut jo ennen julkaisua, kertoo Android Central.

Mikään massiivinen päivitys ei ole kyseessä, ja tietysti tässä vaiheessa ainoastaan testilaitteita itselleen haalineet tulevat tietämään eron, mutta tietysti on parempi, että päivitys saapuu laitteelle ennen kuin jälkeen myyntiin saapumisen.

Päivityksessä Samsung on parantanut Note9:n kameraa ja erityisesti Super Slow-mo -ominaisuutta, jolla käyttäjä voi ottaa huippuunsa hidastettuja videopäitkiä joko 960 tai 480 kuvan sekuntinopeudella.

Päivityksen myötä käyttäjä voi välitä näiden nopeuksien välillä ja laite muuttaa sen mukaisesti tallennuspituutta (480 FPS 0,4 sekuntia, 960 FPS 0,2 sekuntia). Kameraparannuksen lisäksi Samsung toi laitteelle myös uudet, elokuun Android-tietoturvapäivitykset.



This update changes the software version number to N960FXXU1ARH5 and allows users to record Super Slow-Mo video for moments that last either 0.2 seconds or 0.4 seconds when in manual mode. 0.2-second shots are still in glorious 960 FPS while 0.4-second ones are limited to 480 FPS.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON
236 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 217 €

Realme GT7 Pro – hinta laskenut -28%

Realme GT7 Pro
649 € Hobby Hall
1018 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 899 €

OnePlus Nord 4 – hinta laskenut -25%

Xiaomi 14 Ultra – hinta laskenut -20%

Xiaomi 14 Ultra
1419 € CDON
1499 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1763 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.